KIRJAVA LINTU (PERUTTU!)

Toiseen maailmansotaan sijoittuva järisyttävä draama Kirjava lintu - The Painted Bird perustuu Jerzy Kosińskin samannimiseen romaaniin, josta kasvoi menestys myös Suomessa. Tähtikaliiberin Hollywood-näyttelijöillä roolitettu elokuva kertoo tarinan pikkupojasta, joka ajautuu vastoinkäymisestä toiseen itäisessä Euroopassa keskellä mantereen toistaiseksi pahinta myllerrystä.

Elokuva on visuaalisesti silmiähivelevän kaunis. Tyylitellyt kuvat luovat kouraisevan kontrastin tarinalle, joka on tutkielma ihmismielen pimeimmästä puolesta sekä vainoharhaisuudesta, joka sokaisee silmät ja kuurouttaa korvat. Se on myös kertomus äärimmäisistä koettelemuksista ja uhrauksia vaativasta selviytymisestä. Ohjaaja Václav Marhoul ammentaa tehoja vastakkainasetteluista äärimmäisen taitavasti. Kuvamaailma on läpeensä tyylitelty ja seesteisen näyttävä, mutta tunnelma alituiseen uhkaava. Maagista realismia hipovan kerronnan intensiteetti on hiottu huippuunsa täysin poikkeuksellisella tavalla.

Kun paikalliset Oscarit eli Chech Lion -palkinnot olivat jaossa elokuvan kotimaassa Tšekeissä aiemmin tänä vuonna, Kirjava lintu - The Painted Bird teki Titanic-henkisen moninkertaisen hattutempun saamalla peräti 12 ehdokkuutta ja voittamalla lopulta yhdeksän palkintoa, kaikissa tärkeimmissä kategorioissa.

OHJAAJA: Václav Marhoul
PÄÄOSISSA: Petr Kotlár, Harvey Keitel, Julian Sands, Udo Kier, Barry Pepper, Stellan Skarsgård
TSEKKI 2020, 2h 49min